Meille yhtenä tärkeimpänä Nepaliin matkustamisen syynä oli vaeltaminen Himalajan vuoristossa. Vuoret ja luonto lienevät olevan syynä myös suurelle osalle muista Nepaliin matkaavista turisteista ja iso osa turismipalveluista keskittyykin vaelluksen ympärille. Toki vuoret ja niiltä laskeutuvat joet mahdollistavat myös esimerkiksi koskenlaskun ja varjoliidon kaltaisia aktiviteetteja. Ne vaikuttivat olevan myös kovin kysyttyjä. Vaelluspaikoista suosituimpia ovat Mount Everestin alue sekä Annapurnan vuorijono. Päädyimme lopulta Annapurnan alueeseen, jossa on valittavana useita kestoltaan ja vaativuudeltaan erilaisia reittejä. Suurin osa reiteistä kulkee alueen kylien läpi, joissa on tarjolla majoitusta ja ruokaa niin sanotuissa teemajoissa. Tästä juontuukin vaelluksista käytetty englanninkielinen termi Tea House Trekking. Teltalle ei siis ole tarvetta, mutta makuupussi on hyvä olla matkassa sillä teemajojen majoitustiloissa ei ole lämmitystä.
Annapurna Base Camp -vaelluksemme (lyhyesti ABC) starttasi perjantaina 27.2.2015 Pokharan kaupungista, joka sijaitsee Kathmandusta noin 200 kilometriä länteen. Pokharaan saavuimme edellisenä päivänä kahdeksan tunnin bussimatkan päätteeksi. Kilometreissä matka ei ole pitkä, mutta teiden huono kunto, mutkaisuus, ruuhkat, mäet sekä jatkuva pysähteleminen venyttää matkanteon melko pitkäksi. Bussimatka meni lopulta mukavasti välillä torkkuen, välillä maisemia ikkunaan paiskautuneiden sadepisaroiden välistä katsellen.
Perjantaiaamuna lähdimme Pokharasta matkaan ja siirryimme taksilla vajaan puolen tunnin matkan Phediin josta alkoi itse vaeltaminen. Aurinko paistoi mukavasti lämmittäen, kun aloimme kavuta ensimmäistä noin tunnin kestänyttä porrasosuutta. Päivän reitti kulki muutoin peltojen poikki, metsäpoluilla ja teillä. Auringonpaisteesta johtuen kävely oli melko hikistä puuhaa ja tietysti onnistuimme polttamaan myös niskamme ja käsivartemme. Aurinkorasva oli toki repussa, mutta eipä sitä tullut sitten levitettyä. Oma vika, muistutuksena muille että aurinkorasva repussa ei suojaa ihoa! Jo alkumatkalla näimme myös mahtavia valkoisia vuorenhuippuja. Ne vaikuttivat toki olevan vielä kovin kaukana, mutta joka askeleella ne kuitenkin lähestyivät.
|
Valkoiset huiput jo horisontissa |
|
Maisemat olivat heti alkuun kohdillaan |
|
Ensimmäisen porrasosuuden taukopaikkaa |
Kävelimme päivän aikana kaikkiaan noin kuusi tuntia ja majoituimme ensimmäisen yön Tolkan kylässä (noin 1600m korkeudessa) sijaitsevassa International Guest Housessa. Olimme kyseisen teemajan ainoat asiakkaat. Oppaamme mukaan sesonki ei ollut vielä oikein käynnistynyt ja valtaosa trekkaajista tekee reissun toisinpäin, aloittaen Naya Pulista. Tämän vuoksi alkumatkalla oli vielä rauhallista. Majapaikkamme oli viihtyisä, mutta illalla vasta kunnolla ymmärsimme, että eihän niissä oikeasti ollut minkäänlaista lämmitystä. Pimeän tullen alkoi vielä kunnon rankkasade, joka laski nopeasti lämpötilaa. Yölämpötila Tolkassa oli kuitenkin vielä plussan puolella, joten vilttien alla tarkeni nukkua hyvin vaatteet päällä. Hieman toki mietitytti, että mitä sitten kun ylitetään lumiraja ja yöt kääntyvät pakkasen puolelle. Onneksi makuupussit olivat vielä pakkauksissaan odottamassa kylmempiä öitä.
|
Ensimmäisellä lounastauolla vielä hymyilyttää |
Herättiin seuraavana aamuna noin seitsemän aikoihin ja aamupalan jälkeen lähdettiin taas matkaan. Sääennusteen mukaan seuraavien päivien piti olla sateisia, mutta pääsimme matkaan onneksi vain hieman pilvisessä ja sumuisessa säässä. Tolkasta kävelimme jonkin matkaa tietä pitkin Landrukin kylään, jonka jälkeen laskeuduimme alas joen varteen ja pääsimme ensimmäiselle kunnon riippusillalle. Pauliina mietti muutaman kerran että uskaltaakohan siihen astua, sillä sen verran huteran näköinen se oli. Mutta eipä auttanut kuin mennä eteenpäin. Sillan jälkeen piti luonnollisesti taas nousta rappuja jotakuinkin saman verran ylöspäin, jonka jälkeen laskeuduimme taas alas joen varteen. Tämän jälkeen edessä oli vielä rappujen nousu Jhinu Dandan kylään (n. 1600 m korkeudessa), jossa oli tarkoituksena viettää toinen yö ja vierailla läheisillä kuumilla lähteillä rentoutumassa.
Päätimme kuitenkin jättää rentoutumisen väliin ja jatkaa Jhinusta vielä seuraavaan kylään Chomrongiin, koska ilma oli hyvä ja aikaa vielä ruhtinaallisesti pimeän tuloon. Se olikin todellinen ratkaisu! Chomrong sijaitsee noin 2300 metrin korkeudessa, joten etappi oli pelkästään jyrkkiä rappusia ylöspäin noin puolentoista tunnin ajan. Molemmilla tuli ensimmäisen kerran mieleen, että miten tästä retkestä selviää hengissä jos sama meno jatkuu. Jalat olivat melko hapoilla ja pohkeet kosketusarat. Salilla tehdyt askelkyykyt ovat lasten leikkiä tämän rinnalla. Lopulta kyseinen pätkä jäi kuitenkin matkan vaikeimmaksi osuudeksi.
|
Ensimmäinen kunnon riippusilta. Kuivalla kaudella ei joessa juuri vettä virtaa. |
|
"Kyllä se kestää" |
|
Rappusia Jhinu Dandan kylään |
Päivän rankkuutta kompensoi kuitenkin lopulta Chomrongin upeat näköalat Annapurnan vuoristoon. Vaikuttavien maisemien lisäksi nähtiin ensimmäisen kerran kunnolla kukkivia Rhodorendon-puita punaisine kukkineen. Kylässä alkoi myös jo selvästi vilkastua ja siellä näkyi enemmän muitakin trekkaajia. Kaikilla vaikutti olevan päämääränä ABC.
|
Pauliina nauttimassa Chomrongin maisemista |
|
Rhodorendon-puut alkoivat vähitellen kukkimaan |
|
Chomrongin majoitustilat |
|
Suuntana Annapurna Base Camp |
Matkareitillämme vastaan osui aina välillä vuohi- ja lehmälaumoja, joita oli parempi väistää, jollei halunnut tulla työnnetyksi rinnettä alas. Yllättävän ketterästi ne liikkuivat jyrkissäkin rinteissä. Chomrongissa olimme myös siinä korkeudessa, ettei kyliin enää päässyt teitä pitkin. Kaikki tavarat joudutaan kuljettamaan kantamalla tai ponien selässä (emme päässeet selvyyteen, olivatko ne poneja vai aaseja, mutta sovitaan että poneja). Vähän kyllä omatuntoa kolkutti, kun illalla hörppi teemajassa Coca-Colaa.
|
Tuijotuskisa |
|
Paimenmummeli viemässä laumaansa |
|
Välillä vastaan asteli poneja (tai aaseja) |
Nyt se sade sitten alkoi. Chomrongista lähdettäessä alkoi vähitellen ripsimään ja päivän edetessä sade pikku hiljaa yltyi. Onneksi kävelimme aika paljon metsän suojissa, joten vaatteet pysyivät yllättävän kuivina. Tähänkin päivään kuului luonnollisesti muutama tuhat rappusta. Juttu on siis niin, että päästäkseen seuraavaan kylään laskeudutaan ensin aivan pohjalle joen rantaan, ylitetään joki riippusiltaa pitkin ja noustaan vähintään saman verran rappusia ylös. Matkan varrella ei ole juurikaan tasaista kohtaa, joten mitään leppoista sunnuntaikävelyä se ei ole.
Suuntasimme Chomrongista Dovanin kylään noin 2500 metrin korkeuteen, jossa ei ole enää paikallista asutusta, ainoastaan muutama teemaja trekkaajia varten. Pääsimme perille tuttuun tapaan iltapäivästä, jonka jälkeen taivas repesi täysin. Vettä satoi kuin aisaa koko illan ja yön ajan. Kosteuden vuoksi alkoi jo olla vähän kylmäkin. Lisäksi Pauliina onnistui saamaan itselleen ripulin, joka vaikeutti menoa muutaman seuraavan päivän ajan. Siinä vaiheessa tuntui, että olimme melko kaukana kotoa. Fiilikset eivät olleet kovinkaan hyvät, vaikka trekin päämäärä oli jo melko lähellä.
|
Rappuja Chomrongista alaspäin |
|
Hieman tukevampi riippusilta |
Dovanissa saimme seuraksemme myös noin kymmenen hengen korealaisseurueen. Heillä oli mukanaan omat kokit sekä ruokatarvikkeet ja ryhmälle loihdittiinkin usean ruokalajin illallinen. Meidän paistetut riisit ja Dal Bhatit (Nepalilainen perusruoka: riisiä, linssejä, kaalia, leipää) kalpenivat hieman heidän illalliselleen. Onhan se toisaalta aika uskomatonta touhua, että trekilläkin pitää saada oman maan sapuskaa. Mutta kukin tavallaan, ehkä suomalainen kateus alkoi jo tässä vaiheessa nousta meillä pintaan. :)
Pitkään jatkunut sade alkoi vähän huolestuttaa, koska oppaamme mukaan seuraavassa kylässä ylitettäisiin jo lumiraja. Kaikki mikä satoi Dovanissa vielä vetenä, tuli sitten korkeammalla jo lumena. Aamulla heräsimme Dovanissa edelleen sateisissa merkeissä. Oppaat alkoivatkin heti aamusta keskustella keskenään säästä ja saimme tietää että seuraavassa kylässä - Himalayan Hotelissa - oli ollut lumivyöry ja tie sinne oli tukossa. Siitä seuraava kylä Deurali oli myös lumivyöryjen saartama. Eikä kulunut kauaakaan, kun joku huusi ulkoa katsomaan vastarinteestä putoavaa lumivyöryä.
|
Lumivyöryä Dovanissa. |
|
Dovanin aamuista maisemaa. Lumiraja oli yön aikana tullut melko lähelle. |
|
Reittikartta. ABC:lle ei olisi ollut enää pitkä matka. |
Lumivöyryjen katselemisen jälkeen oppaat ehdottivat varsin yksimielisesti, että kaikkien olisi turvallisinta kääntyä takaisin. Lumivyöryriski oli liian suuri ja lunta satoi edelleen runsaasti korkeammalla. Lisäksi tapasimme Dovanissa pariskunnan, joka oli saapunut edellisenä päivänä Macchapucchare Base Campilta (MBC). He näyttivät videota, jossa lunta oli todella paljon ja sitä satoi koko ajan lisää. Vaikka suomalaisina olemmekin tottuneet lumeen, niin lumiolosuhteet vuoristossa ovat hieman erilaiset. Mieli maassa teimme uuden matkasuunnitelman ja päätimme kääntyä muiden tavoin takaisin. Luonnonvoimien edessä täytyy nöyrtyä ja oppaamme sanoin: ”Jos olet hengissä, voit yrittää uudelleen. Jos et ole hengissä, et voi yrittää uudelleen.”
Niissä sanoissa lienee kai jonkinlaista viisautta.
- Pauliina & Joni
Ps. Vaellus jatkui vastoinkäymisistä huolimatta. 2. osa on siis tulossa myöhemmin. Pysykää kuulolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti