perjantai 27. maaliskuuta 2015

Pokhara & Kathmandu, Nepal

Annapurna Base Camp -vaellus päättyi osaltamme Naya Puliin, josta siirryimme autolla reilun tunnin matkan takaisin Pokharan kaupunkiin. Pokhara sijaitsee noin viiden neliökilometrin kokoisen Phewa-järven rannalla. Rannan tuntumassa kulkee polkuja ja teitä, joita matkalaiset voivat tallailla järveä ihaillen. Rannalta voi myös vuokrata veneitä, mikäli haluaa soudella järvellä. Valitettavasti vesi on sen verran likaista, ettei uiminen ainakaan ihan rannan tuntumassa ole suositeltavaa. Pokhara on muuten kuin Kathmandun Thamel, joten turisteja ja kaikenlaisia turismipalveluja on saatavilla mielin määrin. Katukuva koostuukin lähinnä hotelleista, ravintoloista, matkatoimistoista ja vaellusvarusteliikkeistä.

Värikkäitä veneitä Phewa-järvellä
Nepalissa näkyi myös jonkin verran komeita Royal Enfieldejä
Pokharan katukuvaa

Pokharassa suosittu aktiviteetti on paragliding (liitovarjoilu?), joten varjoja näkyi paljon ilmassa. Noin 75 dollarin hintaan saa kuljetuksen läheisten kukkuloiden päälle, josta on noin 30 minuutin tandemliito takaisin Pokharan liepeille. Me emme tähän täkyyn tarttuneet, vaan keskityimme ihastelemaan liitovarjoilijoita tukevasti maan kamaralta. Vietimme Pokharassa kaksi yötä, jotka kuluivat lähinnä itsemme ja varusteidemme huoltamiseen. Käytännössä lepäsimme, söimme, pesetimme pyykkiä ja käyskentelimme laiskasti järven rannalla.

Phewa-järven maisemia
Lisää Pokharan katukuvaa

Luimme Pokharassa myös uutisen, että Turkish Airlinesin kone oli Kathmanduun laskeutuessaan ajautunut kiitoradalta sivuun ja jäänyt jumiin ruohikkoon. Näin se myös tukki koko maan ainoan kansainvälisen kiitoradan. Nepaliin ei siis päässyt, eikä sieltä voinut poistua lentoteitse. Nepalissa ei ollut tarvittavaa kalustoa koneen siirtämiseen, joten ainoa vaihtoehto oli odottaa apua muualta. Elimme jännityksessä, pääsemmekö jatkamaan matkaa Bangkokiin muutaman päivän kuluttua. Onneksi Intiasta lähetettiin apua ja tarvittavia välineitä koneen siirtämiseksi, joten lentokatkos kesti lopulta vain neljä päivää. Tämä kertoo osansa Nepalin kehittymättömyydestä. Jossain muussa maassa neljän päivän katkos kansainvälisiin lentoihin voisi aiheuttaa melkoisen haloon.

Pokharasta siirryimme bussilla Kathmanduun, jossa vietimme myös pari päivää. Kathmandusta tarkoituksenamme oli lähettää ylimääräiset vaellusvarusteet takaisin kotiin postitse. Se olikin melko huvittava operaatio. Etsimme Kathmandun ulkomaanpostin konttorin, jossa meidät neuvottiin ”Room 32:een” koska pakettimme ei ollut tavanomaisen kokoinen. Tätä kyseistä huonetta ei ensin tahtonut löytyä, kunnes kiersimme rakennuksen takapihalle. Siellähän tämä mystinen room 32 oli. Totuttuun tyyliin ensin häslättiin hetken aikaa, jonka jälkeen täytettiin pari lomaketta. Paikallinen virkailija tonki koko laukun sisällön nyökyttäen lopulta hyväksyvästi. Odotimme saavamme pahvilaatikon johon laittaisimme laukun, mutta virkailija osoitti takanamme istuskellutta mummoa. Hän nappasi laukkumme, mittaili sitä hetken silmämääräisesti ja otti kangasrullasta palan kangasta. Tämän jälkeen hän ompeli kankaasta millintarkan pussin, johon laukkumme sujautettiin. Vieressä istui sinetöijä kynttilän, sinettivahan ja -leimasimen kanssa tärkeänä. Hän sinetöi pussin saumat, jonka jälkeen paketin kylkeen kirjoitettiin tussilla kohde. ”Drii foor viiks”, sanoi toinen virkailija maksaessamme ja hyvästellessämme pakaasin. Lattialla vilisi juuri sopivasti hiiriä, kun lähdimme hieman epävarmoina postikonttorilta.

Paketti kasassa

Kathmandussakaan emme juuri muuta erikoista tehneet. Myimme ylimääräisen vaellussauvan samaan hotelliin tulleelle tyttökaksikolle nimelliseen 100 rupian (noin 1 euron) hintaan. Toivottavasti siitä oli heidän vaelluksellaan hyötyä. Yleisesti Nepalista jäi hyvä fiilis, vaikka Kathmandu hieman saasteinen onkin. Matkustaminen on kohtuullisen helppoa, kulttuuri ja historia mielenkiintoinen sekä maisemat upeita. Nepal on toki melko köyhä ja kehittymätön maa, joten monet voivat potea huonoa omaatuntoa siellä matkustaessa. Etenkin lapsikerjäläiset aiheuttavat aina vähän huonon fiiliksen. Turismi on kuitenkin maatalouden jälkeen yksi Nepalin tärkeimmistä elinkeinoista, joten sinne matkustaminen on mielestämme parasta kehitysapua.

Valitettavasti korruptio on Nepalissa iso ongelma, joten valtion keräämät tulot eivät tunnu kovin tehokkaasti ohjautuvan esimerkiksi koulutuksen tai infrastruktuurin kehittämiseen. Myös poliittinen tilanne maassa on hieman epävakaa. Vuoden 2008 jälkeen Nepal on ollut tasavalta, kun sisällissodan päätteeksi kuningas syrjäytettiin ja pitkään jatkunut monarkia lopetettiin. Varsinaista perustuslakia Nepaliin ei ole kuitenkaan saatu vielä aikaan. Poliittinen mielipide on sosialistispainotteinen, maan suurimpiin puolueisiin kuuluukin Nepalin yhdistynyt kommunistinen puolue (maolaiset) sekä Yhdistynyt marxilais-leniniläinen puolue. Tämän enempää Nepalin politiikkaa ei tässä blogissa kommentoida, vastuu tulkinnasta jää lukijalle.

Pääsimme lopulta jatkamaan Kathmandusta matkaa Thaimaan Bangkokiin ajallaan. Ensin lensimme pari tuntia Mumbaihin, jossa vaihtoaikaa oli reilu 6 tuntia. Tämän jälkeen noin neljän tunnin lento Bangkokiin, jonne saavuimme pirteinä noin kello seitsemän aikoihin aamulla. Bangkokista on postausta tiedossa myöhemmin lähiaikoina!

Matkalla Mumbaihin

- Pauliina ja Joni

PS. Toivottavasti postauksesta ei saa liian negatiivista kuvaa Nepalista. Kaiken kaikkiaan maa oli kuitenkin hieno paikka, johon voi ehdottomasti suositella matkustamista. Blogiin tulee kuitenkin kirjoitettua kaikki kärkkäimmät havainnot matkalta!

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Annapurna Base Camp -trek - Osa 2/2

Viimeksi kerroimme, kuinka haaveemme päästä Annapurna Base Campiin kariutui lumivyöryriskin vuoksi. Jouduimme kääntymään monen muun trekkaajan tavoin Dovanin kylästä takaisin. Onneksi paluumatka kulki kuitenkin pääosin eri reittiä, joten näimme matkan varrella vielä paljon upeita maisemia. Matkantekokin tuntui helpommalta, vaikka trekkipäiviä oli jo useita takana. Tähän saattoi vaikuttaa myös sateen lakkaaminen, joka nosti hieman tunnelmaa.

Rukouslippuja pilvien keskellä
Pauliina sadevarusteissa

Laskeuduimme Dovanista takaisin Jhinu Dandan kylään, pysähtyen kaksi kertaa lyhyesti Bamboossa ja Sinuwassa. Matkanteko kesti pitkälle iltapäivään, koska pääsimme hieman myöhemmin aamulla matkaan. Aamulla kun kului pari tuntia pohtiessa, voimmeko jatkaa matkaa eteenpäin Dovanista. Jhinu Dandaan päästyämme heitimme nopeasti kassimme majataloon ja lähdimme saman tien kohti puolen tunnin matkan päässä sijaitsevia kuumia lähteitä. Voi että oli mukavaa lepuuttaa väsyneitä jalkoja lämpimässä vedessä!

Selfie kuumassa lähteessä
Kuumat lähteet sijaitsivat joen rannassa

Seuraavana päivänä suuntasimme Ghandrukin kylään. Polku kulki välillä mukavasti viljapellon laitaa, josta mieleen muodostui hatara kuva suomalaisesta heinäkuisesta kesäpäivästä. Lopuksi taas noustiin hieman rappuja ylös kylään noin 1900 metrin korkeuteen. Ghandrukista ei jäänyt Pauliinalle mieleen juuri muuta kuin nukkuminen, sillä iltapäivä, ilta ja yö menivät peiton alla tautia parannellessa. Ghandrukissa meillä olikin oikein kiva majoitus ja kylässä olisi ollut myös tutustuttavana Gurung-heimon kulttuuria ja historiaa esittelevä museo, mutta Pauliinan sairastelun vuoksi jätimme lopulta museokäynnin väliin.


Polku ei ollut kaikkialla järin leveä
Ylempänä Ghandruk
Ei-niin-tukeva riippusilta
Ghandrukin majapaikka
"Käyn ahon laitaa, minä ilman paitaa"

Ghandrukista matkamme jatkui Tadapaniin noin 2600 metrin korkeuteen. Kunnon lepo Ghandrukissa oli tehnyt hyvää ja matkanteko oli jo helpompaa. Tuntui, että olimme hetkessä perillä Tadapanissa. Kylässä oli illalla yllättävän viileää, ilmeisesti korkeus vaikutti jo sen verran yölämpötilaan. Istuimmekin koko illan lämmitetyssä ruokailutilassa, jossa lueskelimme kirjoja. Yöllä tulivat myös makuupussit ja viltit todella tarpeeseen. Niiden alla oli mukava nukkua, eikä missään vaiheessa yötä tarvinnut palella. Aamulla herätessämme maahan oli satanut myös ohut kerros lunta. Teemajan pihalta avautui mahtavat näkymät vuorille, jotka loistivat aamuauringossa. Taustalla kukkivat Rhodorendon-puut eri punaisen sävyissään. Maisemaa olisi voinut ihailla vaikka kuinka kauan.

Tadapanin maisemia
Valkeat huiput ja Rhodorendon-puut
Huipulla tuulee
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta
Aamulla oli vielä kirpakka pakkanen

Seuraavan päivän matka Tadapanista Ghorepanin kylään (n. 2900 m) oli maisemallisesti reitin hienointa osuutta. Alkuun kuljettiin metsässä, punaisena kukkivien Rhodorendon-puiden keskellä, jonka jälkeen taivallettiin harjanteella lumisessa maastossa. Pitkään harjanteen päällä kulkevalta polulta oli myös hienot näkymät vuorille. Aurinkokin paistoi koko päivän valaisten lumihuiput kirkkaiksi. Suomalaiselle lumeen tottuneelle hangessa kävely ei ollut mikään ongelma, mutta matkalla tuli vastaan useampikin trekkaaja jonka eteneminen näytti melko vaikealta. Osa oli lähtenyt matkaan jopa tennareissa ja skeittikengissä. Siinä ei voi muuta kuin toivottaa onnea!

Maisemia matkalla Ghorepaniin
Välillä matkaa tehtiin lumisilla poluilla
Puiden välistä näkyi upeat maisemat vuorille
Näissä maisemissa kelpasi tarpoa
Värikkäitä rukouslippuja

Ghorepanin kylän vieressä sijaitsee Poon Hill, jonka huippu on noin 3200 metrin korkeudessa. Mäelle on tapana kiivetä aamuyöstä katsomaan auringonnousua, joten mekin lähdimme kapuamaan viiden jälkeen aamulla noin 350 metrin nousua. Poon Hilliltä avautuikin upeat maisemat lähes kaikille Annapurnan alueen korkeille huipuille. Näkymät olivat niin hienot, ettei niitä voi sanoin kuvata. Kamerallakaan ei saa panoraamaa taltioitua sen oikeuttamalla tavalla. Tässä vaiheessa tuntui, että trekki oli todella kaiken vaivan ja haasteiden arvoinen.

Aurinko kajasti mäen takaa
Pauliina ihailee valonsäteitä
Vähitellen mollukka nousi horisontista
Viimein valo ehtii myös huipuille
Maailman seitsemänneksi korkein vuori Dhaulagiri (8167 m) kylpee valossa
Poon Hillin kyltti.
Tyytyväiset matkaajat

Ghorepanissa näimme myös vilauksen nepalilaisten juhlimasta Holista. Holi on pääosin hindujen viettämä keväinen ”värien juhla”, johon kuuluu muun muassa värjätyn veden heittämistä toisten päälle, kasvomaalauksia (myös turisteille) ja yleistä karnevaalimeininkiä. Vaikka juhla on alun perin hindujen, on se Nepalissa levinnyt osin myös muiden uskontokuntien karnevaaliksi. Oppaamme mukaan valtaosa vuorilla asuvista ihmisistä on kuitenkin buddhalaisia, joille Holi ei ole niin merkittävä juhla. Isoja bileitä ei siis Ghorepanissa järjestetty. Kathmandussa meno olisi varmasti ollut riehakkaampaa. Holin vuoksi nepalilaisilla oli kuitenkin ylimääräisiä vapaapäiviä, joten lyhemmällä Poon Hillin vaellusreitillä näkyi runsaasti paikallisia, erityisesti nuorisoporukoita. Ghorepanissa satuimme myös tapaamaan vaelluksen aikana ensimmäisen suomalaisen reissaajan. Oli mukava istua yhdessä iltaa teemajassa ja jutella fiiliksistä välillä suomeksi.

Loppumatka Ghorepanista olikin käytännössä pelkkää alamäkeä. Ullerin kylästä laskeuduttiin tosin jyrkästi alaspäin tuhansia portaita. Ne alkoivat kieltämättä tuntumaan polvissa. Välillä oli sellainen fiilis, että rappusten meno alaspäinkään ei ollut kovin kivaa. Olo tosin vaihtui nopeasti tyytyväiseksi, kun katsoimme vastaantulevia, hiestä märkänä ylöspäin kapuavia vaeltajia.

Nyt jo matkalla alaspäin

Majoituimme trekin viimeisenä yönä Hillen kylässä. Siellä lämpö tuntui palaavan ja illalla tarkeni jopa ilman toppatakkia ja pipoa. Hillestä olisi ollut matkaa trekin päätepisteeseen Naya Puliin enää muutama tunti ja sen olisi voinut kävellä vielä saman päivän aikana. Päätimme kuitenkin jäädä vielä yhdeksi yöksi Hilleen ja jatkaa matkaa vasta seuraavana päivänä.

Viimeinen trekkipäivä olikin vain löysää lönköttelyä alamäkeen, kunnes saavuimme Naya Puliin. Siellä hymy taas irtosi, kun kävelyt olivat takanapäin ja aurinko paistoi. Päällimmäisenä fiiliksenä oli, että trekki oli fyysisesti yllättävän raskas loputtomien rappusten vuoksi, mutta todella kaiken vaivan arvoinen maisemien vuoksi. Ja olihan se mahtava kokemus, jota ei joka päivä tule tehtyä

Lopussa oli yhtä raukea olo kuin koiralla
Lopussa irtoaa jo vähän hymyäkin

Nepalissa trekkaamista voi kyllä suositella lämpimästi. Trekin järjestäminen on helppoa, kohtuullisen hintaista ja maisemat ovat yksinkertaisesti upeat. Hyvällä peruskunnolla pärjää varmasti, mutta polvivaivaisille rappuset saattavat olla liian rajuja. Mikäli halajaa yksin erämaassa kulkemista, nämä polut tosin saattavat olla hieman liian tallattuja. Muille suosituksena on lentolippujen tilaus ja askelkyykkytreenien aloitus kuntosalilla!

- Pauliina & Joni

PS. Ei uskoisi kuinka hyvälle pizza ja olut (Pauliinalla viinilasillinen) voivat maistua 9 päivän vaelluksen ja kasvisruokavalion noudattamisen jälkeen!

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Annapurna Base Camp -trek - Osa 1/2

Meille yhtenä tärkeimpänä Nepaliin matkustamisen syynä oli vaeltaminen Himalajan vuoristossa. Vuoret ja luonto lienevät olevan syynä myös suurelle osalle muista Nepaliin matkaavista turisteista ja iso osa turismipalveluista keskittyykin vaelluksen ympärille. Toki vuoret ja niiltä laskeutuvat joet mahdollistavat myös esimerkiksi koskenlaskun ja varjoliidon kaltaisia aktiviteetteja. Ne vaikuttivat olevan myös kovin kysyttyjä. Vaelluspaikoista suosituimpia ovat Mount Everestin alue sekä Annapurnan vuorijono. Päädyimme lopulta Annapurnan alueeseen, jossa on valittavana useita kestoltaan ja vaativuudeltaan erilaisia reittejä. Suurin osa reiteistä kulkee alueen kylien läpi, joissa on tarjolla majoitusta ja ruokaa niin sanotuissa teemajoissa. Tästä juontuukin vaelluksista käytetty englanninkielinen termi Tea House Trekking. Teltalle ei siis ole tarvetta, mutta makuupussi on hyvä olla matkassa sillä teemajojen majoitustiloissa ei ole lämmitystä.

Annapurna Base Camp -vaelluksemme (lyhyesti ABC) starttasi perjantaina 27.2.2015 Pokharan kaupungista, joka sijaitsee Kathmandusta noin 200 kilometriä länteen. Pokharaan saavuimme edellisenä päivänä kahdeksan tunnin bussimatkan päätteeksi. Kilometreissä matka ei ole pitkä, mutta teiden huono kunto, mutkaisuus, ruuhkat, mäet sekä jatkuva pysähteleminen venyttää matkanteon melko pitkäksi. Bussimatka meni lopulta mukavasti välillä torkkuen, välillä maisemia ikkunaan paiskautuneiden sadepisaroiden välistä katsellen.

Perjantaiaamuna lähdimme Pokharasta matkaan ja siirryimme taksilla vajaan puolen tunnin matkan Phediin josta alkoi itse vaeltaminen. Aurinko paistoi mukavasti lämmittäen, kun aloimme kavuta ensimmäistä noin tunnin kestänyttä porrasosuutta. Päivän reitti kulki muutoin peltojen poikki, metsäpoluilla ja teillä. Auringonpaisteesta johtuen kävely oli melko hikistä puuhaa ja tietysti onnistuimme polttamaan myös niskamme ja käsivartemme. Aurinkorasva oli toki repussa, mutta eipä sitä tullut sitten levitettyä. Oma vika, muistutuksena muille että aurinkorasva repussa ei suojaa ihoa! Jo alkumatkalla näimme myös mahtavia valkoisia vuorenhuippuja. Ne vaikuttivat toki olevan vielä kovin kaukana, mutta joka askeleella ne kuitenkin lähestyivät.

Valkoiset huiput jo horisontissa

Maisemat olivat heti alkuun kohdillaan

Ensimmäisen porrasosuuden taukopaikkaa

Kävelimme päivän aikana kaikkiaan noin kuusi tuntia ja majoituimme ensimmäisen yön Tolkan kylässä (noin 1600m korkeudessa) sijaitsevassa International Guest Housessa. Olimme kyseisen teemajan ainoat asiakkaat. Oppaamme mukaan sesonki ei ollut vielä oikein käynnistynyt ja valtaosa trekkaajista tekee reissun toisinpäin, aloittaen Naya Pulista. Tämän vuoksi alkumatkalla oli vielä rauhallista. Majapaikkamme oli viihtyisä, mutta illalla vasta kunnolla ymmärsimme, että eihän niissä oikeasti ollut minkäänlaista lämmitystä. Pimeän tullen alkoi vielä kunnon rankkasade, joka laski nopeasti lämpötilaa. Yölämpötila Tolkassa oli kuitenkin vielä plussan puolella, joten vilttien alla tarkeni nukkua hyvin vaatteet päällä. Hieman toki mietitytti, että mitä sitten kun ylitetään lumiraja ja yöt kääntyvät pakkasen puolelle. Onneksi makuupussit olivat vielä pakkauksissaan odottamassa kylmempiä öitä.

Ensimmäisellä lounastauolla vielä hymyilyttää

Herättiin seuraavana aamuna noin seitsemän aikoihin ja aamupalan jälkeen lähdettiin taas matkaan. Sääennusteen mukaan seuraavien päivien piti olla sateisia, mutta pääsimme matkaan onneksi vain hieman pilvisessä ja sumuisessa säässä. Tolkasta kävelimme jonkin matkaa tietä pitkin Landrukin kylään, jonka jälkeen laskeuduimme alas joen varteen ja pääsimme ensimmäiselle kunnon riippusillalle. Pauliina mietti muutaman kerran että uskaltaakohan siihen astua, sillä sen verran huteran näköinen se oli. Mutta eipä auttanut kuin mennä eteenpäin. Sillan jälkeen piti luonnollisesti taas nousta rappuja jotakuinkin saman verran ylöspäin, jonka jälkeen laskeuduimme taas alas joen varteen. Tämän jälkeen edessä oli vielä rappujen nousu Jhinu Dandan kylään (n. 1600 m korkeudessa), jossa oli tarkoituksena viettää toinen yö ja vierailla läheisillä kuumilla lähteillä rentoutumassa.

Päätimme kuitenkin jättää rentoutumisen väliin ja jatkaa Jhinusta vielä seuraavaan kylään Chomrongiin, koska ilma oli hyvä ja aikaa vielä ruhtinaallisesti pimeän tuloon. Se olikin todellinen ratkaisu! Chomrong sijaitsee noin 2300 metrin korkeudessa, joten etappi oli pelkästään jyrkkiä rappusia ylöspäin noin puolentoista tunnin ajan. Molemmilla tuli ensimmäisen kerran mieleen, että miten tästä retkestä selviää hengissä jos sama meno jatkuu. Jalat olivat melko hapoilla ja pohkeet kosketusarat. Salilla tehdyt askelkyykyt ovat lasten leikkiä tämän rinnalla. Lopulta kyseinen pätkä jäi kuitenkin matkan vaikeimmaksi osuudeksi.

Ensimmäinen kunnon riippusilta. Kuivalla kaudella ei joessa juuri vettä virtaa.

"Kyllä se kestää"

Rappusia Jhinu Dandan kylään

Päivän rankkuutta kompensoi kuitenkin lopulta Chomrongin upeat näköalat Annapurnan vuoristoon. Vaikuttavien maisemien lisäksi nähtiin ensimmäisen kerran kunnolla kukkivia Rhodorendon-puita punaisine kukkineen. Kylässä alkoi myös jo selvästi vilkastua ja siellä näkyi enemmän muitakin trekkaajia. Kaikilla vaikutti olevan päämääränä ABC.

Pauliina nauttimassa Chomrongin maisemista

Rhodorendon-puut alkoivat vähitellen kukkimaan

Chomrongin majoitustilat

Suuntana Annapurna Base Camp

Matkareitillämme vastaan osui aina välillä vuohi- ja lehmälaumoja, joita oli parempi väistää, jollei halunnut tulla työnnetyksi rinnettä alas. Yllättävän ketterästi ne liikkuivat jyrkissäkin rinteissä. Chomrongissa olimme myös siinä korkeudessa, ettei kyliin enää päässyt teitä pitkin. Kaikki tavarat joudutaan kuljettamaan kantamalla tai ponien selässä (emme päässeet selvyyteen, olivatko ne poneja vai aaseja, mutta sovitaan että poneja). Vähän kyllä omatuntoa kolkutti, kun illalla hörppi teemajassa Coca-Colaa.


Tuijotuskisa

Paimenmummeli viemässä laumaansa

Välillä vastaan asteli poneja (tai aaseja)

Nyt se sade sitten alkoi. Chomrongista lähdettäessä alkoi vähitellen ripsimään ja päivän edetessä sade pikku hiljaa yltyi. Onneksi kävelimme aika paljon metsän suojissa, joten vaatteet pysyivät yllättävän kuivina. Tähänkin päivään kuului luonnollisesti muutama tuhat rappusta. Juttu on siis niin, että päästäkseen seuraavaan kylään laskeudutaan ensin aivan pohjalle joen rantaan, ylitetään joki riippusiltaa pitkin ja noustaan vähintään saman verran rappusia ylös. Matkan varrella ei ole juurikaan tasaista kohtaa, joten mitään leppoista sunnuntaikävelyä se ei ole.

Suuntasimme Chomrongista Dovanin kylään noin 2500 metrin korkeuteen, jossa ei ole enää paikallista asutusta, ainoastaan muutama teemaja trekkaajia varten. Pääsimme perille tuttuun tapaan iltapäivästä, jonka jälkeen taivas repesi täysin. Vettä satoi kuin aisaa koko illan ja yön ajan. Kosteuden vuoksi alkoi jo olla vähän kylmäkin. Lisäksi Pauliina onnistui saamaan itselleen ripulin, joka vaikeutti menoa muutaman seuraavan päivän ajan.  Siinä vaiheessa tuntui, että olimme melko kaukana kotoa. Fiilikset eivät olleet kovinkaan hyvät, vaikka trekin päämäärä oli jo melko lähellä.


Rappuja Chomrongista alaspäin

Hieman tukevampi riippusilta

Dovanissa saimme seuraksemme myös noin kymmenen hengen korealaisseurueen. Heillä oli mukanaan omat kokit sekä ruokatarvikkeet ja ryhmälle loihdittiinkin usean ruokalajin illallinen. Meidän paistetut riisit ja Dal Bhatit (Nepalilainen perusruoka: riisiä, linssejä, kaalia, leipää) kalpenivat hieman heidän illalliselleen. Onhan se toisaalta aika uskomatonta touhua, että trekilläkin pitää saada oman maan sapuskaa. Mutta kukin tavallaan, ehkä suomalainen kateus alkoi jo tässä vaiheessa nousta meillä pintaan. :)

Pitkään jatkunut sade alkoi vähän huolestuttaa, koska oppaamme mukaan seuraavassa kylässä ylitettäisiin jo lumiraja. Kaikki mikä satoi Dovanissa vielä vetenä, tuli sitten korkeammalla jo lumena. Aamulla heräsimme Dovanissa edelleen sateisissa merkeissä. Oppaat alkoivatkin heti aamusta keskustella keskenään säästä ja saimme tietää että seuraavassa kylässä - Himalayan Hotelissa - oli ollut lumivyöry ja tie sinne oli tukossa. Siitä seuraava kylä Deurali oli myös lumivyöryjen saartama. Eikä kulunut kauaakaan, kun joku huusi ulkoa katsomaan vastarinteestä putoavaa lumivyöryä.

Lumivyöryä Dovanissa.

Dovanin aamuista maisemaa. Lumiraja oli yön aikana tullut melko lähelle.

Reittikartta. ABC:lle ei olisi ollut enää pitkä matka.

Lumivöyryjen katselemisen jälkeen oppaat ehdottivat varsin yksimielisesti, että kaikkien olisi turvallisinta kääntyä takaisin. Lumivyöryriski oli liian suuri ja lunta satoi edelleen runsaasti korkeammalla. Lisäksi tapasimme Dovanissa pariskunnan, joka oli saapunut edellisenä päivänä Macchapucchare Base Campilta (MBC). He näyttivät videota, jossa lunta oli todella paljon ja sitä satoi koko ajan lisää. Vaikka suomalaisina olemmekin tottuneet lumeen, niin lumiolosuhteet vuoristossa ovat hieman erilaiset. Mieli maassa teimme uuden matkasuunnitelman ja päätimme kääntyä muiden tavoin takaisin. Luonnonvoimien edessä täytyy nöyrtyä ja oppaamme sanoin: ”Jos olet hengissä, voit yrittää uudelleen. Jos et ole hengissä, et voi yrittää uudelleen.”

Niissä sanoissa lienee kai jonkinlaista viisautta.

- Pauliina & Joni

Ps. Vaellus jatkui vastoinkäymisistä huolimatta. 2. osa on siis tulossa myöhemmin. Pysykää kuulolla!