tiistai 26. toukokuuta 2015

Chiang Mai, Thaimaa - Tunnelmaa pohjoisesta

Bangkokista matkasimme Chiang Maihin yöbussilla. Alun perin tarkoituksenamme oli testata Thaimaan junaverkoston toimintaa, mutta valitettavasti thaimaalaisten uuden vuoden aiheuttamien vapaapäivien takia kaikki mahdolliset junavuorot pohjoiseen olivat loppuunmyytyjä. Näin ollen jouduimme pakon edessä valitsemaan linja-auton. Ei linja-autoissa varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta Thaimaan junien matkustusmukavuudesta olemme kuulleet oikeastaan pelkästään hyvää. Tämä kokemus jäi nyt odottamaan mahdollista seuraavaa kertaa.

Lähdimme Bangkokista illansuussa ja saavuimme Chiang Maihin aamuvarhaisella kello kuuden jälkeen. Yöllä ei varsinaisesti tullut nukuttua, vaikka bussissa olikin mukavasti puolittaiseen makuuasentoon taittuvat penkit. Tämän johdosta olimme hieman aamupökkerössä kun lähdimme etsimään netistä varaamaamme majoituspaikkaa Chiang Maissa. Kaduilla oli tähän aikaan vielä melko hiljaista, muutamia kyytejä tyrkyttäviä tuktuk-kuskeja lukuun ottamatta. Löysimme lopulta hotellimme Pagoda Housen pienen kävelymatkan päätteeksi melko läheltä bussin pysähdyspaikkaa, jonkin matkan päästä Chiang Main niin sanotusta vanhasta kaupungista.

Hotelli sijaitsi hieman syrjäisellä kadulla

Hotellilla meidät otettiin heti erittäin ystävällisesti vastaan, pahoitellen ettei heillä ollut vielä huonetta siivottuna meitä varten. Emme tietenkään odottaneetkaan huonetta, sillä harva yrittää kirjautua hotelliin ennen kello seitsemää aamulla. Saimme kuitenkin loistavan aamupalan ja vain tunnin odottelun jälkeen meidät vietiin jo huoneeseemme. Pienehkö hotelli vaikutti heti ensi silmäyksellä todella siistiltä ja rakennukset melko uusilta, uima-allas oli vielä bonusta tämän päälle. Majoituksemme maksoi 26 euroa yöltä, joten hotellilla oli todella hyvä hinta-laatusuhde yleiseen Thaimaan tasoon nähden.

Hotellin mukava uima-allas

Otimme ensi tilassa muutaman tunnin aamu-unet, jonka jälkeen lähdimme tutustumaan kaupunkiin jalan. Kävelimme muutaman tunnin ympäri kaupunkia ja yritimme saada jonkinlaisen kuvan alueesta. Keskipäivän paahteessa talsimisen jälkeen olikin mukava pulahtaa majapaikan uima-altaaseen viilentymään. Illalla käväisimme myös iltamarkkinoilla, jossa sade pääsi yllättämään varautumattomat matkaajat. Onneksi sadekuurot eivät kestä yleensä kauaa näillä leveysasteilla.

Seuraavana päivänä vuokrasimme polkupyörät, joilla päädyimme sukkuloimaan vilkkaan liikenteen sekaan. Hetken kaaosmaiseen liikenteeseen totutellen pyörillä pääsi lopulta kulkemaan kaupungissa todella näppärästi. Chiang Main keskusta-alue on sen verran pieni, että kaupungin laidalta toiselle ei kestänyt polkea kuin puolisen tuntia. Pyöräillessä kävi myös mukava tuulenvire, joka hillitsi hieman muuten valtoimenaan puskevaa hikeä. Fillareilla kävimme pyörähtämässä muutamassa eri buddhalaistemppelissä, muun muassa Wat Phra Singhissä. Temppelit ovat vaikuttavia, vaikkakin lähes samanlaisia kuin missä tahansa muualla Thaimaassa.

Lohikäärmeet vahdissa
Wat Phra Singh
Pyöräretkellä

Illalla kävimme syömässä hyvin intialaisessa ravintolassa, jonka jälkeen menimme katsomaan Thaimaan kansallisurheilua Muay Thaita eli thainyrkkeilyä. Kamppailuillassa oli tarjolla yhdeksän matsia, joten 400 bahtin (nykyisellä kurssilla noin 11.50e) lipuille sai myös vastinetta usean tunnin edestä. Lähes kaikissa otteluissa oli vastakkain thaimaalainen ja länsimaalainen ottelija. Järjestäen länkkärit olivat isokokoisempia ja voittivat ottelut. Jokunen ottelu päättyi myös tyrmäykseen, joten mistään leikittelystä ei ollut kysymys.

Muay Thai -"areena"
Illan ohjelma
Ennen matsia oli pienimuotoinen seremoniatuokio
Parrakas kaveri voitti

Yhtenä Chiang Main aktiviteettinamme oli myös kokkikoulu Baan Thai Cookery Schoolissa, jossa saimme valmistaa vapaavalintaiset 4 ruokalajia. Valitsimme aluksi listalta haluamamme annokset. Pauliina otti Pad Thain (paistetut nuudelit), Tom Kha Kain (kookoskanakeiton), Joni puolestaan valitsi paistetun riisin kanalla sekä Tom Yam -keiton (mausteinen katkarapukeitto). Teimme vielä yhdessä kevätrullat ja punaisen curryn kanalla. Nämä ruuat pääsisimme (joutuisimme) myös itse syömään, joten odotukset olivat korkealla. Ennen ruuanlaittoon ryhtymistä kävimme paikallisilla ruokamarkkinoilla tutustumassa raaka-aineisiin ja ostamassa myös joitain tarvittavia ainesosia. Markkinoilla törmäsimme myös sattumalta tyttöihin, joille myimme Nepalissa käytetyn vaellussauvamme. Hauska sattuma, vaikkakin nyttemmin Nepalista onkin kuulunut pelkästään huonoja uutisia.

Markkinoilta sai monenmoista hedelmää ja vihannesta
Fisujakin oli tarjolla

Markkinoilla vierailun jälkeen alkoi itse ruuan valmistaminen. Puolestamme oli jo tehty osa esivalmisteluista, joten aivan alusta lähtien emme ruokia valmistaneet. Pääsimme kuitenkin aika hyvin jyvälle thaimaalaisen ruuan valmistuksesta sekä siihen tarvittavista aineista ja välineistä. Wokkipannu on ykkösväline, siinä paistuu niin riisit, nuudelit kuin kevätkääryleet. Ainoastaan keittoihin käytettiin kattilaa. Kalakastiketta ja osterikastiketta (oyster sauce) käytetään lähes joka ruokaan, keitoissa olevia mausteaineksia ei ole tarkoitus syödä ja punaisen sekä vihreän currytahnan ero on chilien värissä. Yllätykseksemme ruuista tuli syömäkelpoisia, jopa aika maukkaita vaikka itse sanommekin. Pauliinan mielestä parasta oli Pad Thai eli paistetut nuudelit vihanneksilla, kanalla ja tofulla, Jonin makuun olivat eniten kevätkääryleet sekä punainen curry kanalla. Kokkikoulun päätteeksi saimme vielä reseptivihkosen, jonka avulla ruokia olisi tarkoitus valmistaa myös kotona. Neljän ruokalajin jälkeen maha oli aika täynnä, joten sitä sulatellessa olikin hyvä kävellä takaisin hotellille muutaman kilometrin matka.

Keittonurkkaus
Mitä tänään syötäisiin?
Reseptit tallessa
Pauliina Pad Thain ääressä
Valmiit ateriat

Chiang Mai on yleisesti ottaen hieman erilaisempaa Thaimaata kuin esimerkiksi pääkaupunki Bangkok tai eteläiset rantakohteet. Chiang Maissa huokuu hieman autenttisempi ja historiallisempi tunnelma. Thaimaalaisten uutta vuotta Songkrania vietettiin siellä myös antaumuksella. Songkraniin kuuluu yleisen karnevaalimeiningin ohella olennaisesti toisten kasteleminen muun muassa vesipyssyllä tai puutarhaletkulla, osa tykkäsi myös kaataa saavilla vettä niskaan. Veden on tarkoitus puhdistaa edellisen vuoden synnit pois, jotta uuteen vuoteen voidaan lähteä taas puhtaalta pöydältä. Illalla vanhan kaupungin kaduilla oli myös tarjolla valtavasti erilaisia katuruokia paistetuista viiriäisenmunista kampasimpukoihin ja mustekaloista omituisiin mustiin hyytelöihin. Suomalainen kylmä pyttipannu festareilla kalpenee hieman näille herkuille. :)

Vesipyssyjä myytiin joka nurkassa
Simpukoita joka lähtöön
Tuntematonta mustaa lötköä

Chiang Maista lähdimme kovin odotuksin kohti Laosia ja Luang Prabangin historiallista kaupunkia.

- Pauliina & Joni

1 kommentti:

  1. “All informed, this research shows the powerful potential of utilizing 3D bioprinting to determine the optimum compounds needed Kitchen Scissors to support plant cell viability and communication in a managed surroundings,” Sozzani says. The researchers additionally bioprinted particular person cells to test whether they may regenerate, or divide and multiply. The findings showed that Arabidopsis root and shoot cells needed totally different combinations of nutrients and scaffolding for optimum viability. Silica inventory based mostly on the movements within the options market lately.

    VastaaPoista